YK-TUNNUKSET

 

<

Operaatioissa käytettyjä YK-tunnuksia
    YK-hihatunnuksia on periaatteessa kolmea  tyyppiä. Aluksi käytettiin merkkiä, jossa maapallon ympärillä oli  teksti vain englanniksi. Ranskalaisten kielellisestä vaatimuksesta 1980/-90-luvun taitteessa, heidän 
    ollessaan Libanonissa, alettiin käyttää UNITED NATIONS - NATIONS UNIES -tekstillä olevaa merkkiä. Rauhanturvatehtävien alkuvuosina (esim. UNEF  ja UNFICYP) käytettiin paljon  myös merkkiä, jossa 
    oli yläreunassa vain YK:n ranskankielinen lyhenne ONU.   
    Suuri kirjo merkkien  toteutuksessa johtuu siitä, että niitä on tehty joukkoja lähettävissä maissa sekä hankittu paikallisina toimituksina toimialueilta. Voisi todeta, että jokainen toimituserä on erilainen joidenkin
    yksityiskohtien osalta. Tällä sivulla on esitelty päätyypit ja erilaisia variaatioita. Ne, jotka on tunnistettu käyttäjämaan osalta, on tekstissä  mainittu.  Suomalaiset eivät luonnollisestikaan ole käyttäneet näitä kaikkia
    versioita.
  Tyyppi I   Yksikielinen      
   
 Ruotsalaisten kansallinen versio
 
  do
 Painetttu

  do

 

 Erikoinen harmaa pohjaväri.
 
  do
 Suomalainen 80-luvun merkki
 
  do
  Käytössä UNIFIL:ssa vuonna 1988-1989
 
   Antti Hamara
  Käytössä UNTAG:ssa vuonna 1989

  Seppo Suomi

 
  Vaalean sininen väri, ruotsalainen
  Pieni yk-tunnus merkin alareunassa
 
  do
   
  Tyyppi II Kaksikielinen

  Puolalainen

     
  Kiinan kansallinen versio
 
  do
   UNIFIL II 2007 suomalaisilla käytössä ollut
   YK-merkki
 
   Tuomo Hintikka
  UNTSOn jakama UN-tunnus tarkkailijoille merkkkihihaan kiinnitettäväksi.
 
  Ismo Flink
   
  UN-tunnus, valkoinen reunaommel, ilman
  sisäkehiä.
 
  do
  do
   
  UN-tunnus, kultalangalla ommeltu
 
  do

 

  UN-tunnus, kultalangalla ommeltu
 
  do
  United Nations - Naciones Unidas
  Espanjankielinen versio
 
  do
  United Nations - Naciones Unidas
  Espanjankielinen versio
 
  do
   
  Tyyppi III
  Mm. Suezilla, Kongossa ja Kyproksessa käytössä 
  ollut ranskankielinen versio. Käyttävät yleisesti 
  myös ranskankielisestä Afrikasta tulevat joukot.
 
  do
 Versio 2    
  UNMOGIP  Tarkkailijoilla oli alkuun käytössä 
  ylempi merkki  erillisenä lappuna, joka pujotettiin
   käsivarteen siinä olevalla kuminauhalla. 
  Nopeasti se kuitenkin siirtyi osaksi irtohihaa.
 
  Esko Heikkinen
  Unmogip 1971-1972
 UNEF II  Kansallisuustunnushiha. Hihassa
  kynätasku.
  
  smo Flink
  UNFICYP Alkuaikojen lääkintämiehen
  hihatunnukset.
 
  Timo Heinelä

 

  UNFICYP Kypros -hiha
  Ranskankielinen YK-merkki
 
  Lauri Mykkänen
  Kyproksella vuosina 1964-1966

 

  UNFICYP Kypros-hiha
 
  Matti Ollila
  Viestimiehenä Kyproksella heinäkuu 
  1970 - elokuu 1971
  UNIFIL  YK-tunnus ja kansallisuustunnus tai pelkästään YK-tunnus irtohihassa . Yleisesti käytössä YK-
  operaatioissa käytännöllisyyssyistä
  
  Tiedot: Rami Soinisen kokoelmat, DO Kuva: Ismo Flink
  UNIFIL II Kaikille jaettu YK-hihakilpi
 
  Tuomo Hintikka

 

  UNTAG  Merkkihiha
 
  Seppo Suomi
  UNDOF  80-luvun alussa käytössä ollut 
  YK-merkki ja kansallisuustunnus -hiha.
 
  do
  Duty Officer hihakilpi.

  Tuomo Hintikka

 Camp Commandant hihakilpi
 
  Tuomo Hintikka
 Sotilaspoliisien käyttämä hihakilpi
 
 Tuomo Hintikka
  UNDOF  Lääkintämiehen hiha, lisämerkkinä 
   1. Coy:n kojoottimerkki.
 
  Raimo Koskinen
  Palvelin .-83   Golan Coyotes 1. coy pos 60
  Finbatt-Undof
  Sotilaspoliisien käyttämä hihakilpi

 

  Sotilaspoliisien käyttämä hihakilpi, UNIFIL
  Kypärissä käytetty YK-tunnus
 
   do
  Kypärissä käytetty YK-tunnus
 
   do
 
  UNEF:n sotilaspoliisin kypärä Gazassa 1957.
  Tavalliseen YK-kypärään palestiinalainen työntekijä
   käsivaralta maalasi UNEF:n sotilaspoliisin tun-
   nukset
 
  Jaakko Åkerlund
 Ensihätään tehty maalaus
 
  do
   
  Kyproksen Palokunnalla oli  Suezilla kova pula
  YK:n lipuista. Komentajan autoon sopimatonta
  lippua käytettiin autossa  partiomatkalla. Israeli-
  lainen naissotilas varasti sen suomalaisten autosta.
  Varkaus huomattiin vasta  kun partio palasi 
  leiripaikkaansa. Yksi partioin jäsenistä totesi:
  "Lipusta emme luovu!" Tunnin kuluttua hän palasi
  yksinäiseltä partiomatkaltaan komentajan lippu
  lantikan keulassa hulmuten.
 
  Onni Soilanterä
  Ajoneuvoviiri
 
  do
   

  Käytössä kulunut ajoneuvonlippu.
 
  do
  Tuulen hakkaama vartioaseman lippu.
 
  do

Muunnelmia teemasta

  Middle East -tekstillä
 
  do
  UN Middle East  UN merkki, ilman tekstiä
  United Nations Mission In Kosovo UNMIK
  United Nations Mission In Kosovo 
  Custom Service
  Tehtävää ilmaiseva
 
  do
 Rintamerkki
 
  do
 Thaimaalaisten käyttämä UN-tunnus
 
   do
  UNPROFOR Nordbat 2 
  Ruotsalais-tanskalainen pataljoona Bosniassa
  1994 alk.
  Nordic Battalion
 
  do
  Paikallisen yhdistyksen toteuttama Rauhan-
   turvaajaliiton jäsenille myyty kangasmerkki.
 
  do
 Ilman tekstiä, UN poliisien käytössä Balkanilla
 
  do
 
 Mustalla reunalla
 
  do
  Painettu
  Kuva ja tiedot: Ismo Flink
  do  
  do
  Hiha- tai barettimerkki
 
  do
 Hiha- tai barettimerkki
 
  do
 do
 
  do
  Varhaisempien aikojen tunnuksia. 
  Käyttäjistä ei ole tietoa.
  do
  UNFICYP Tarra - tai pikemminkin siihen aikaan
  olleita ns. siirtokuvia - liotettiin vedessä ja liimattiin
  johonkin.
  Matti Ollila
 
  3:een  operaatioon osallistuneiden teettämä
  yhteismerkki
  UN Bosniassa
 
  do
  Merkki sinisessä supa-pipossa, joka löydetty
  vuosina 2000-2001 Libanonista kymppikaupoilta.
  Kovassa käytössä Libanonin talvessa.
  Jari Sievänen
  do
  Kansallinen viritys
 
  do
 Kansallinen viritys
 
  do
  Kansallinen viritys
 
  do
Kansallinen viritys Slovakia
 
  do
  Kansallinen viritys
 
  do
 Vanha unkarilainen kansallinen viritys
 
  do
 Kansallinen viritys
 
  do
  do
  Teksti United Nation
 
   do
 Teksti United Nations
 
   do
  Teksti United Nations
 
   do
  do
 
  do  do   do   do
 Kongossa (UNITED NATIONS Operation 
  in The CONGO - ONUC 1960 - 1964 ) käytetty
  käsivarsinauha
 
  do
 Kongossa (UNITED NATIONS Operation 
  in The CONGO - ONUC 1960 - 1964 ) käytetty
  käsivarsinauha
 
  do
  UNPROFOR. Olkapolettiin pujotettava nauha. Sitä
  käyttivät YK:n "alemman tason" siviilihenkilöstö
  joko sinisessä takissa tai harmaassa paidasa tai
  ylempi henkilöstö kakin värisessä takissa tai
  paidassa.
 
  Pasi Soikkeli
 Balkanilla käytetty UNITED NATIONS  käsivarsi-
 nauha, 1990 -luku.
 
  do

 

     
  United Nations pocket badge
 
  do
     
  UN Merkki  pikkutakin rintataskuun,   
  sinipohjainen   
 
  do
  UN Merkki  pikkutakin rintataskuun,
  valkopohjainen   
 
 do
  UN Merkki  pikkutakin rintataskuun,
  valkoinen   
 
 do
  UN Merkki  pikkutakin rintataskuun,
  United Nations -tekstillä   
 
 do